Tutustuin jo opiskeluaikoina unkarilaiseen Varga-Neményi-menetelmään, joka ainakin pääkaupunkiseudulla on puhututtanut ja ihastuttanut alkuopettajia viime vuosina. Menetelmän ajatuksena on tuoda matematiikka kaikkien saataville – se luo matematiikan käsitteille pohjan lapsen omien kehollisten toimintojen kautta, viipyilee leikkien ja pelien maailmassa ja tuo lapsen käden ulottuville monipuoliset toimintamateriaalit. Sensomotoristen kokemusten kautta edetään vasta kuvalliseen ja kielelliseen ilmaisuun. Laskutaito on tärkeä taito, mutta vain yksi osa matematiikan maailmaa ja Vargassa matemaattista ajattelua pohjustetaan kokonaisvaltaisesti. Lukualueen laajennuksessa ei kiirehditä ja ensimmäisellä luokalla pysytellään lukualueella 0–20.

Vargan opit eivät tuskin ole uusia alkuopettajille – toiminnallinen matematiikka on varmasti mukana alkuopetuksen matematiikan tunneilla ilman erityisiä kurssejakin. Varga-Neményi-yhdistyksen kesäseminaarissa menetelmästä kiinnostuneita opettajiakin löytyi moneen lähtöön: löytyi niitä, jotka säntillisesti halusivat edetä yhdistyksen suomentaman materiaalin mukaisesti, mutta myös opettajia, jotka sovelsivat menetelmän ”parhaat palat” pitäytyen kuitenkin hyviksi katsomissaan oppikirjoissa. Kesälomalla pidettyyn seminaariin ei sentään ollut eksynyt niitä, jotka kävivät kurssin ”pakon edestä”, eivätkä menetelmästä juurikaan perustaneet.

Itse olin iloissani innokkaista alkuopettajista, jotka opettelivat kehorytmejä, toiminnallisia leikkejä ja pelejä ja askartelivat välineitä oppitunneille. Kuitenkin metsästäessä kymmenettä kertaa kadonnutta langanpäätä ompelupisteellä ja miettien hikikarpalot otsalla kuinka monta virkattua päärynää riittää ekalle luokalle (ei kai yli kymmentä?!), pohdin, ettei menetelmä voi perustua opettajan askartelutaitoihin. Onneksi Helsingin matikkamaa tarjoaa materiaalia meille käsityötaidottomille, mutta toimintamateriaalin hankinta vaatii silti kekseliäisyyttää ja vaivannäköä. Lisäksi leikit ja pelit olivat hauskoja ja varmasti oppilaiden mieleen, mutta voiko matemaattisen käsitteen pohjustamiseksi tarkoitetusta leikistä tulla luokkahuonetodellisuudessa hauskaa, mutta tavoitteetonta puuhastelua?

Syksyn kouluvuoden aloittavilla Varga-kertauspäivillä käytiin läpi menetelmän pääpiirteitä ja olikin virkistävää kuulla hehkutuksen sijaan myös kouluttajan huolenaiheita: toiminnallisessa matikassakin voi mennä metsään, jos se toiminnan punainen lanka ja tausta-ajatus ei ole kristallinkirkkaana opettajan päässä. Silloin toiminnasta tulee vain puuhailua puuhailun perään ilman kunnollisia pedagogisia perusteita. Askartelutaidotonkin sai armahduksen, virkatut päärynät voi unohtaa, jos ei sattumalta tunne sielun paloa virkkuukoukkua kohtaan – kunhan pitää mielessä ajatuksen konkreettisista, käsinkosketeltavista toimintamateriaaleista.

Vargan hauskojen ja motivoivien toimintojen takana on johtoajatus, jota ei tule unohtaa. On hienoa, että monet alkuopettajat ovat ottaneet toiminnallisen, lapsilähtöisen menetelmän omakseen avosylin, mutta on ihan yhtä tärkeää, että joukossa on kritisoijia, niitä ”ilonpilaajia”, jotka saavat päärynän vain puoleen väliin valmiiksi. Tarkoitus ei vain ole latistaa tai lannistaa, vaan kaivaa leikkien ja pelien takaa se ydinaines. Kun se on hallussa, on helpompi perustella, miksi opettajalle ei riitä enää pelkät kirjat ja vihkot opetuksessa. Palautteen ja kritiikin ei ole tarkoitus vähentää kenenkään arvoa, vaan vahvistaa menetelmää. Hyvin pedagogisin perustein varustettu opettaja ei pienestä kaadu.