Urakkatyöskentely on yksi opiskelumuoto, jossa oppilas sitoutuu yhdessä opettajan kanssa tiettyyn työurakkaan, jonka toteuttaa sovitussa ajassa. Urakka mahdollistaa oppilaiden syventymisen heitä eniten kiinnostaviin aiheisiin, joita he voivat tehdä omaan tahtiinsa kotona tai koulussa.

Perinteisessä luokkahuoneessa hitaasti tehtäviä suorittava oppilas saa kotiinsa kotitehtävien lisäksi tekemättä jääneitä tehtäviä, kun taas nopeasti etenevä oppilas ehtii tehdä kotitehtävänsä jo koulussa. Etenkin alkuopetuksen oppilas, jolla hienomotoriset taidot ovat vasta kehittymässä, voi viettää tuntikausia arki-illoistaan tekemällä tunnilta jääneitä tehtäviä. Nopeasti valmistuvia puolestaan ”rangaistaan” antamalla lisää tehtäviä, jotka ovat usein vain rutiininomaista drillausta, jota oppilas ei enää tarvitsisi. Urakkatyöskentely mahdollistaa myös syventymisen tiettyyn aihealueeseen, ilman että oppilaan tulee keskeyttää työtään, koska ”seuraava tunti on äikkää, eikä matikkaa”.

Urakkatyöskentelyn käyttöönotto kannattaa aloittaa vaiheittain ja ikätasolle ja ryhmälle sopivalla tavalla. Sitoutuminen omaan työhön ei onnistu kaikilta oppilailta ja pienten oppilaiden on vaikea hahmottaa pitkiä aikajaksoja. Vastuun ottamista omasta työstä ja työmäärän jakamista eri päiville pitää myös harjoitella. Kaikki alakoululaiset (tai yläkoululaiset) eivät välttämättä pysty vielä näkemään tekojensa seurauksia: jos vetkuttelet viikon, ei koko urakkaa pysty tekemään perjantaina. Kaikki yliopisto-opiskelijatkaan eivät osaa vielä jakaa työmäärää, nimim. 6 tuntia tenttiin ja 2 tenttikirjaa lukematta. Liian suuren työmäärän edessä reaktio on usein lannistuminen ja epäonnistumisen tunne. Motivoitunut oppilas voi tarttua massiiviseen urakkaan ja voi jopa saada tilanteesta lisäsytykettä, mutta joillekin pienikin mäki tuntuu vuorelta ja tehtävien kasaantuessa niiden aloittaminen vaikeentuu entisestään.

Freinetin lapsilähtöisessä koulussa unohdetaan askeltaminen portaittain ja koska opettaja ei voi kuitenkaan tyydyttää kaikkien oppijoiden tarpeita perinteisessä opetuksessa, hän tyytyy valmistamaan ja tarjoamaan oppilaalle soveliaan ympäristön oppimiseen: mahdollisuuksia, joista jokainen voi valita taipumustensa, makunsa ja tarpeidensa mukaan. Urakkatyöskentelyssäkin tulee muistaa, että työskentelymuodossa ei ole itua, jos oppilaalla itsellään ei ole yhtään valinnanvapautta töiden suhteen. Perinteisessä koulussa kaikki opiskelevat samaa ja samaan aikaan. Urakoita tehdessään on tärkeää, että jokainen tietää seuraavan päivän työnsä ja tekee työtä jonka ymmärtää palvelevan jotain tarkoitusta.

Freinetin työsuunnitelma on lyhyesti seuraavanlainen:

–          Yleinen työsuunnitelma tehdään viikoksi kerrallaan. Sitä tehtäessä otetaan huomioon ympäristön vaatimukset (vapaana olevat tilat/pajat), säännöt ja kollektiivinen kuri (esim. ruoka-ajat, välitunnit, vuodenaika, sää, keskeneräiset projektit jne..)

–          Henkilökohtainen työsuunnitelma tehdään viikoksi kerrallaan (pienemmillä lyhyemmäksi aikaa). Työsuunnitelmaan oppilas merkitsee työtehtävät, jotka hän tekee viikon aikana ja joita hän itse valvoo.

Työsuunnitelman myötä oppilaasta tulee vapaa tietyin rajoituksin, jotka hän on etukäteen harkinnut ja hyväksynyt. Näiden rajojen puitteissa hän voi edetä omaan tahtiinsa. Hän voi arvioida työnsä edistymistä, kiirehtiä ehtiäkseen levätä hetken tai antautuakseen sillä hetkellä innostavampiin tehtäviin. Suoritetut työurakat kehittävät oppilaan itsekuria, itseluottamusta ja tuovat iloa loppuun suoritetusta työstä.

Yleisen työsuunnitelman ja oppilaan henkilökohtaisen työsuunnitelman lisäksi opettaja on valmistanut yleiset vuosi- ja kuukausisuunnitelmat, joiden pohjalta luodaan luokan yleinen viikkosuunnitelma ja oppilaan henkilökohtainen työsuunnitelma.

Työurakkaa voidaan käyttää menetelmänä monin eri tavoin. Se on lisäksi vain yksi Freinetin koulun aspekteista, joka tuntuu kuitenkin olevan keskiössä, kun puhutaan freinetpedagogiikasta. Kun puhutaan yksilöllisestä oppimisesta, mainitaan harvoin kuitenkaan freinetpedagogiikkaa. Sen sijaan puhutaan Bloomista ja Mastery Learning-menetelmästä. Mastery Learningiä sovellettavassa luokkahuoneessa ei kuitenkaan edetä omatahtisesti (ks. Guskey 1985, 10). Opettaja päättää opiskelutahdin ja opiskelu on opettajajohtoista. Opettajajohtoinen menetelmä sopii paremmin ala- ja yläasteille, sillä oppilailla ei tutkimusten mukaan (mp.) ole vielä tarvittavia metakognitiivisia taitoja oman oppimisensa säätelyyn. Personalized Systems of Instruction (PSI) lienee lähempänä mallia, jossa oppilas etenee itsenäisesti ja opettajajohtoiset yhteiset opetustuokiot puuttuvat. PSI:ssä teoria ja varsinainen uusi asia opitaan materiaalista (verkosta, kirjoista ym.) ja oppilas itse määrää täysin opiskelutahtinsa. PSI – menetelmän sovellus ajoitetaan vähintään lukiotasolle.

Yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa opettaa (tai luoda oppimisympäristöjä) ei ole yksinkertaisesti olemassa. Freinet-kouluissakin osa opettajista käyttää ryhmällään urakkatyöskentelyä, toiset eivät. Urakkatyöskentely ja opettajajohtoinen Mastery Learning eivät myöskään ole toisensa poissulkevia mentelmiä. Parhaimmillaan ne rikastuttavat toisiaan. Ryhmässä olevat oppilaat ovat kuitenkin lähtökohta mentelmän valinnalle. Urakkatyöskentelyyn tottuneetkin oppilaat voivat tehdä ryhmässä päätöksen, että tietyn jakson ajan opiskellaankin vaihteeksi opettajajohtoisesti, ”niin kuin muissakin kouluissa”.

Freinet, Célestin (1987). Ihmisten koulu. Elämänkoulu – Livets skola ry.
Guskey, T., R. (1985). Implementing Mastery Learning – with a foreword by Benjamin S. Bloom. Wadsworth Publishing Company.